Royal Comics Syndicate ottaa vastaan sarjakuvantekijöiden ehdotuksia, jotka tekijän mielestä soveltuvat kansainväliseen laajaan levitykseen. Ennen kuin lähetät näytteitä tai otat yhteyttä syndikaattiin, lue tämä sivu huolellisesti läpi.

Ehdotuksia voi lähettää sähköpostitse tai kirjeitse. Jos lähetät kirjeitse, älä lähetä originaaleja, vaan valokopiot tai tulosteet. Jos lähetät sähköpostitse, sopiva tiedostomuoto näytteille on esim. jpg ja kuvaleveys 600-800 pikseliä. Jos stripit ovat nettisivuillanne, riittää pelkkä linkki materiaaliin.

Mikäli haluat sarjakuvasi mahdollisimman laajaan kansainväliseen levitykseen, seuraavat asiat voivat auttaa luomistyön alkuvaiheessa:

Kaikkien osapuolten (lehtien, tekijän, syndikaatin) kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että sarjan tuotanto on varmaa. Harva lehti pitää kauan valikoimissaan sarjaa, jonka tuotannossa on katkoksia. Varsinkin päivittäissarjan tekeminen on erittäin aikavievää ja käytännössä sen täytyy olla päätyö, jotta jälki voi olla laadukasta. Vaikka syndikaatti käyttäisi kaikki mahdolliset resurssinsa myyntiin ja markkinointiin, ei sarja välttämättä ensimmäisten kuukausien aikana saavuta yleisönsuosiota ja saa julkaisupaikkoja, koska lehtien sarjakuville varaama tila on rajallinen ja sopimukset pitkäkestoisia. Jos sarjakuva saataisiinkin myytyä johonkin pienempään lehteen, joka maksaisi vaikka 20 e päivässä, tekijän täytyisi tällä hinnalla tehdä sarjakuva joka päivä. Kuka tekee täyspäiväistä työtä 300 e:lla kuukaudessa? Vaikka Suomessa on kansainvälisesti verraten kohtuullinen sosiaaliturva, sarjakuvapiirtäjää tai pienyrittäjää se ei yleensä auta.

Iso lehti taas pystyy maksamaan perustoimeentulon mahdollistavia palkkioita: joka päivä julkaistavasta stripistä 120-260 euroa, viikottain julkaistavasta stripistä 300-620 euroa ja kuukausittaisesta sivusta 1200-2500 euroa (ensijulkaisuoikeuden hintoja). Näillä hinnoilla iso lehti varmistaa sen että tekijä pystyy sarjakuvaa tekemään, eikä joudu haalimaan liikaa muita töitä sieltä täältä. Hintaan ja lehden maksuhalukkuuteen/kykyyn vaikuttaa myös lehden levikki, julkaisualueen laajuus, lehden peittävyys, sarjan laadukkuus ja tekijöiden nimekkyys. Vertailun vuoksi pienemmälle lehdelle voidaan sama sarja myydä kertajulkaisuoikeudella jopa 10-20%:lla siitä, mitä iso lehti maksaa ensijulkaisusta. Syndikaatillamme on käytössä monipuolinen hintalaskuri, joka laskee hinnan lehdelle kuin lehdelle.

Varmistaaksemme säännöllisen sarjakuvan tuottamisen suosittelemme, että myyt itse sarjan ensin johonkin isoon valtakunnalliseen lehteen (mm. Helsingin Sanomat, Ilta-Sanomat, Iltalehti, Maaseudun Tulevaisuus, Apu, Seura, Suomen Kuvalehti) tai muuhun hyvin maksavaan lehteen, ja tarjoat sen jälkeen meille. Itse pystyt myymään sarjan yhteen lehteen, mutta kun haluat saada sarjan kymmeniin, jopa satoihin lehtiin maailmassa, silloin tarvitset syndikaatin resursseja. Lisäksi kun ensimmäinen julkaisukynnys on ylitetty, on se yksi osoitus sarjan laadusta ja myyntikelpoisuudesta. Jos taas mikään iso lehti ei pitkänkään yrittämisen jälkeen sarjaa suostu julkaisemaan, kannattaa kysyä, voisiko sarjaa eteenpäin kehittämällä saada siitä julkaisukelpoisen. Jos mikään ei auta, voi olla järkevää kokeilla jollain toisella sarjalla. Hyvä tekijä löytää kuitenkin ennen pitkää oman paikkansa.

Uusi hieno sarjakuvasi on syntynyt ja olet innoissasi siitä. Haluat saada sen ehkä hinnalla millä hyvänsä isoon lehteen julkaistavaksi. Luotat maailmaan ja sen oikeudenmukaisuuteen, ajattelet ehkä ettei Suomen kaltaisessa maassa varsinkaan isot lehdet voi huijata tekijää ja ettei niitä pienellä painettuja sopimuksen ehtoja ole syytä lukea. Tämän enemmän väärässä et voisi olla. Jotkut kustannusyhtiöt Suomessa (mm. Helsingin Sanomat) ovat viime vuosina ottaneet käyttöön omia sopimuspohjiaan, joilla yhtiöt pyrkivät saamaan tekijältä kaikki tai lähes kaikki oikeudet sarjakuvaan. Älä missään tapauksessa allekirjoita tällaista sopimusta, vaikka hinta vaikuttaisi houkuttelevalta! Isoilla kustannusyhtiöillä ei ole yleensä mitään motivaatiota ottaa sarjaa todellisuudessa syndikoitavaksi siten että tekijä saisi jokaisesta uudelleenjulkaisusta korvauksen vaan yhtiöiden tavoitteena on yleensä käyttää sarjaa oman yhtiönsä lehdissä rajattomasti ilman tekijälle tulevaa oikeudenmukaista lisäkorvausta. Tällaisen sopimuksen solmimisen jälkeen tekijä saa heittää hyvästit itsemääräämisoikeudelleen sarjastaan. Pahimmillaan tekijä saattaa menettää oikeutensa sarjaan kokonaan senkin jälkeen kun yhtiö ei sitä missään enää julkaise. Jos valmista sopimuspohjaa Sinulle tarjotaan, kysy alan tekijäjärjestöstä (Sarjakuvantekijät, Grafia, Journalistiliitto) toimintaohjeita. Järjestöillä on lakimiehiä käytössään ja kokemusta sopimusjuridiikasta. Yleensä sarjakuvan julkaisusta lehdessä kannattaa tehdä erillinen sopimus, ja vinkkejä sopimuksen tekoon voi löytyä mm. Kvaakin keskustelupalstalta.

Sen lisäksi että isot lehdet saavat paljon sarjakuvaehdotuksia, ne myös ottavat itse suoraan yhteyttä sopiviksi katsomiinsa tekijöihin, kun sopiva julkaisupaikka avautuu. Tällöin vahvoilla ovat ne tekijät, joilla on ennestään nimeä ja mittavaakin tuotantoa. Siksi suosittelemme, että teet paljon erilaisia sarjakuvatöitä eri julkaisupaikkoihin, hiot ammattitaitoasi, hankit yleisöä ja nimeä ja pidät linkkisi, yhteystietosi ja työnäytteesi esillä useilla foorumeilla:
www.kahkonen.com Suomalaiset sarjakuvantekijät -lista
www.sarjakuvantekijat.fi Jäsenten kotisivut
www.kvaak.fi Linkkilista
Suomen sarjakuvaseura Tekijämatrikkeli (jokin bugi heillä, linkki ei toimi)
www.grafia.fi Tekijätori

Ennen työskentelyn aloittamista kannattaa varmistaa, että sarjakuvan mittasuhteet vastaavat alan vakiintunutta käytäntöä. Tutustu siis sanomalehdessä julkaistavan arki- ja sunnuntaistripin vakiintuneisiin mittasuhteisiin (PDF-tiedosto).

Nykyään sarjakuvat toimitetaan julkaiseville lehdille tiedostoina. Jos haluat toimittaa (värillisiä) sarjakuvia syndikaatillemme, tutustu ensin väritysohjeisiin (PDF-tiedosto). Ohjeissa on myös vinkkejä mustavalko-originaalin skannaukseen.

Tussauksen ja värityksen resoluutio, väritilat ja -profiilit
Tässä kuitenkin tiivistetysti värittämisen pääperiaatteet. Mustavalkoisen tussipiirroksen tarkkuuden on syytä olla julkaisukoossa 1200 dpi (ettei tussaus pikselöidy) ja kuvamuodon 1-bittinen/Lineart/Bitmap (ettei tussaus rasteroidu). Väritystä ei ole järkevää tehdä samaan kuvaan, vaan se kannattaa tehdä erilliseen tiedostoon (ettei tussaus rasteroidu), joka sisältää pelkästään värityksen ja jonka julkaisukoon tarkkuus on 300 dpi ja kuvamuodon RGB (esim. Adobe RGB (1998) tai sRGB IEC61966-2.1). Molempien tiedostojen fyysinen koko (tulostuskoko) täytyy asettaa oletettuun julkaisukokoon, joka on yleensä leveydeltään noin 18,6 cm.

Jos tussauksen resoluutio on liian pieni, ongelmaksi muodostuu tussiviivan pikselöityminen, jolloin viiva ei toistu niin kauniina kuin piirtäjä on sen piirtänyt vaan tulee sahalaitaiseksi. Sahalaitaisuus on sitä pahempaa, mitä pienempi tussauksen resoluutio on.


Ylläolevasta kuvasta nähdään mitä käy, jos tussauksen resoluutio on liian alhainen. Kyse on stripistä, joka on painettu erääseen sanomalehteen 25.11.2011. Stripin tussauksen julkaisukoon resoluutio oli 1200 dpi, mutta yhden puhekuplan tekstit oli resamplattu resoluutioon 600 dpi. Ylemmässä eli epätarkemmassa (600 dpi) näkyy sahalaitaisuutta, kun taas alemmassa 1200 dpi:n versiossa ei. Painomusteen leviäminen ja näytteen pehmeys kompensoi sahalaitaisuutta, mutta ero on kuitenkin olemassa, joten jollakin keskustelupalstalla ollut väite "offset ei kykene yli 600 dpi:n tarkkuuteen" (jossa väitteessä lienee sekoitettu kopiokone ja painokone) on siis virheellinen. Jos taas painetaan laadukkaammalle paperille kuin sanomalehdissä käytetty, musteen leviäminen on vähäisempää ja resoluutiovirhe käy vielä ilmeisemmäksi.

Jos edelläkuvattu esimerkki ei vakuuta, otetaanpa tarkasteluun 18.11.2011 saapunut Don Rosa -kirjan mainos Sanoma Magazinesilta, jonka sarjakuvapainotuotteet ovat viime vuosina tarjonneet hyviä esimerkkejä sivunvalmistusprosessin ongelmakohdista. Mainoksen voisi olettaa antavan hyvän kuvan itse tuotteesta, mutta kun tällainen resoluutiovirhe on eksynyt mainokseen, on syytä epäillä mainostettavan kirjan painoasua. En tiedä mikä tussauksen resoluutio tässä on ollut, mutta paljain silminkin näkee, että joku on mokannut aika rankasti (tai sitten tehnyt resoluutiokokeilun):



Joillakin keskustelupalstoilla on väitetty että 600 dpi riittää ja jopa jokin suurehko syndikaatti on suosittanut niinkin alhaista kuin 400 dpi:n resoluutiota (mikä näkyy valitettavasti useiden sanomalehtien sarjakuvasivujen laadussa). Älkää uskoko näitä digiajan tumpeloita, vaan luottakaa sanomalehtipainojen ammattilaisiin, jotka määrittävät viivakuvan resoluutiosuositukseksi vähintään 1200 dpi. Jos tuntuu, että tietokoneesi tehot eivät riitä, on todettava, että kuvankäsittely on tietokoneiden yksi raskaimmista tehtävistä, joten on perusteltua että kuvantuottaja ja -käsittelijä hankkii mahdollisimman tehokkaan koneen. Varsinkin jos teet tussauksen koneella (käyttäen piirtopöytää), silloin koneelta vaaditaan todella paljon ja on suuri kiusaus tehdä tussaus 300-600 dpi:n resoluutiolla. Tähän kiusaukseen ei kannata langeta, vaan jos todellakin kokee piirtopöytätyöskentelyn omakseen, kiltisti lyö rahat tiskiin että saa tykkikoneen ostettua. Piirtopöytäväen on suositeltavaa kokeilla tussata bitmap/lineart/monochrome-moodissa, mikäli grayscale/rgb-moodit saavat koneen kyykkyyn. Jos kukkaro ei anna myöten tietokonekaupassa, suositeltavampaa on tussata perinteisellä terällä/kynällä/siveltimellä ja skannata niin suurella resoluutiolla, että julkaisukoon resoluutioksi tulee 1200 dpi.

Sanomapainon suositus:
"Kuvien resoluutio 200 dpi coldset-, 300 dpi heatset sävykuville ja 1200 dpi viivakuville (grafiikka)."
Sanomalehtien liiton tekijänopas:
"Viivakuvien resoluution on oltava huomattavasti sävykuvan resoluutiota suurempi – esim. 1200 dpi."
Artprintin suositus:
"Kuvien resoluutio on riittävä, sävykuvat 300-350 dpi ja viivakuvat 1200- 2400 dpi."
Offset-kolmion suositus:
"Painettavien väri- ja harmaasävykuvien resoluution tulee olla vähintään 300 dpi. Viivakuvien resoluutio on 1200 dpi."
Sanan ohje:
"Sävykuvien resoluution tulee olla 170 dpi ja viivakuvien 1200 dpi lopullisessa koossa."
Ks-painon ohje:
"resoluutio: sävykuva 300 dpi, viivakuva 1200 dpi"
Scanserin ohje:
"Viivakuvien resoluutiosuositus on 1200 dpi kaikilla painomenetelmillä."

Väritystiedoston tekeminen
Tussausta ei kannata värittää suoraan isoon kokoon (ettei kone hyydy), vaan resamplata se ensin pienemmäksi (esim. 450 dpi). Jotta vältetään valkoiset alueet tussiviivojen kohdalla, voi tämän pienennetyn tiedoston tussiviivat ohentaa (thinning) 1 pikselin levyisiksi esim. ilmaisella Wintopo-ohjelmalla. Pienennetty tussaus ja ohennettu tussaus asetetaan päällekkäin layereita tukevassa kuvankäsittelyohjelmassa (esim. Photoshop) ja väritys tehdään ohennettun tussaukseen. Lopuksi poistetaan musta ja skaalataan (nearest neighbor) 300 dpi:ksi.

Väripintojen välisten valkoisten aukkojen poistaminen
On olemassa myös tapa, jolla tiedostoon jäävät valkoiset 1 pikselin levyiset ohennettujen tussiviivojen kohdalle tulleet aukot saadaan poistettua, jotta värialueet ovat suoraan toisissaan kiinni. Valitaan kuvasta kaikki täsmälleen valkoinen (Magic Wand tolerace=0), poistetaan valkoiset, monistetaan tämä layer kahdeksi uudeksi layeriksi ja liikutetaan näitä uusia layereita toista 1 pikseli ylöspäin ja toista 1 pikseli oikealle. Sitten litistetään layerit (flatten) ja nähdään, että värialueet ovat suoraan toisissaan kiinni.

Värityksen tallentaminen, värierottelu
Väritys tallennetaan TIF-tiedostoksi, samoin tussaus, mutta ei kumpaakin samaan tiedostoon. TIF-tiedostojen pakkaustavaksi kannattaa valita ZIP tai LZW, mutta JPG-pakkausta kannattaa välttää, koska se muuttaa kuvainformaatiota. Piirtäjä toimittaa syndikaatille nämä erilliset tiedostot. Syndikaatillamme on käytössä PDFlib, jolla tussaus- ja väritystiedostot yhdistetään painokelpoiseksi PDF-tiedostoksi. Ennen PDF:n tekemistä tehdään värierottelu (RGB->CMYK-muunnos) värityksen sisältävälle tiedostolle, jotta jokainen asiakas saa täsmälleen omalle painokoneelleen räätälöidyn erottelun. Tämä on mahdollista, kun piirtäjä sisällyttää väritystiedostoon käytetyn RGB-väriprofiilin (työtilaprofiilin) tai ilmoittaa syndikaatille, mitä profiilia ohjelmassa on käytetty. Värihallitulla työnkululla varmistamme värimerkitysten säilymisen myös toimitettaessa sarjakuvia ulkomaille, joissa käytetään erilaisia painomusteita kuin kotimaassa.

Tutustu myös täällä oleviin pdf-esimerkkitiedostoihin, niin näet mitä stripeille tapahtuu kun piirtäjä on toimittanut ne syndikaatille.

Lisätietoja tiedostojen tekemisestä saat ottamalla yhteyttä Royal Comics Syndicateen.

Jos haluat toimittaa sarjakuvia itse lehtiin, voit käyttää painokelpoisten pdf-tiedostojen tekemiseen Royal Comics PDF Creatoria. Ohjelma yhdistää tussaus- ja väritystiedoston pdf-tiedostoksi ja tekee haluttaessa myös värierottelun.

Useisiin lehtiin tarkoitetussa sarjakuvassa voi olla vaikeaa käsitellä joitakin ajankohtaisaiheita (kuten vuodenaikakierto, juhlapyhät, lomat), koska lehdet voivat aloittaa julkaisun milloin tahansa ja julkaisutahti voi olla mikä tahansa. Talviaihe keskellä kesää saattaa herättää hämmennystä ja kesäloman vietto talvella voi myös herättää hilpeyttä.

Samaa sarjakuvastrippiä saatetaan julkaista vielä vuosikymmenien päästä, joten päivänpolttavat aiheet vanhentuvat hyvin nopeasti. Nyt (maaliskuussa 2011) olisi houkuttelevaa tehdä aiheita Libyan kriisistä tai Japanin tsunamista, mutta muutaman kuukauden päästä tällaisella materiaalilla on vain nostalgista arvoa.

Sarjakuvaa saatetaan julkaista missä päin maailmaa tahansa, arabimaissa, Australiassa, Kiinassa jne. Jos sarjakuva pohjautuu johonkin kansalliseen aiheeseen, jota ei juurikaan tunneta muissa kulttuureissa, sitä voi olla mahdoton lokalisoida. Tästä ei voi antaa mitään ohjeita, koska aiheen käsittelytavalla on hyvin suuri merkitys ymmärrettävyydelle.

Kielelliset vitsit voivat olla mahdottomia kääntää kielestä toiseen.

Sanomalehtisarjakuvan lukijajoukko on hyvin heterogeeninen sekä iän että maailmankatsomuksen puolesta. Kaikkia ei voi miellyttää, eikä tarvitsekaan ja rajoja täytyy voida rikkoa ja uutta luoda, mutta sarjakuvantekijän kannaltakaan ei ole mukavaa, jos syndikaatti tai lehden päätoimittaja joutuu hyllyttämään jatkuvasti strippejä. Jotkut piirtäjät jopa ylpeilevät sensuroitujen strippien määrällään ja julkaisevat niitä internetissä, ja tietysti sensuroidut ovat mitä kiinnostavinta materiaalia tekijän tuotannosta kiinnostuneille.

Kukapa olisi osannut reilu vuosikymmen sitten arvata, että siasta ja naisesta kertova sarjakuva voi tänä päivänä olla yksi levinneimmistä kotimaisista sarjakuvista. Emme tiedä, mitkä suomalaiset sarjakuvat tulevat lähivuosina pääsemään samaan joukkoon kuin Dilbert, Lassi ja Leevi, Jere ja Tenavat. Uskomme, että sen täytyy olla omaperäinen, samaistettava, viihdyttävä ja särmikäskin. Sanonta jääkaapin myymisestä eskimoille pitää paikkansa sarjakuva-alallakin, mutta jos jääkaappisi on tarpeeksi hyvä ja poikkeaa riittävästi muista kaapeista, eskimokin voi ostaa sen - varsinkin näinä aikoina kun ilmastonmuutos on leviämässä Grönlantiinkin. Jos Sinulla, arvoisa sarjakuvantekijä, on pöytälaatikossasi tai päässäsi sarjakuva, jolla arvelet olevan kansainvälistä menestyspotentiaalia, kannattaa ehdottomasti lähettää meille näytteitä.

Katso yhteystiedot.